| |
Sähköistystä
PIRKANMAAN PROJEKTITOIMI OY:N RAKENTAMIIN UUDISASUNTOIHIN
TAMPEREELLA

Yhteistyö lähti alkuun
Horsmanpolun 30:n paritalon sähköurakasta.
- Asuntotuotanto on tällä hetkellä pääsarkamme,
sanoo Pirkanmaan Projektitoimi Oy:n Markku Mäkinen.
Hän työskentelee keskeisessä asemassa lamavuosina
1993-94 perustetun tamperelaisen rakentajayhtiön projektipäällikkönä.
Pirkanmaan Projektitoimi on rakentanut viimeisen neljän
vuoden aikana Tampereen seudulle 400 uudisasuntoa.
Sähköpalvelu Oy Timo Kurki Tampereen toimisto on
sähköistänyt kolme viimeisintä kohdetta.
Neljännestä allekirjoitettiin sopimus huhtikuun
lopussa.
Pirkanmaan Projektitoimi on myönteisessä mielessä
alansa kummajainen. Yritys syntyi keskellä lamaa ja herätti
jopa hämmennystä 1990-luvulla käydessään
ensimmäisenä urakkanaan toteuttamaan 52:n asunnon
projektia. Vahva tausta kuitenkin mykisti epäilijät.
Yhtiö kuuluu SRV konserniin ja toimitusjohtajana ja osaomistajana
on alusta asti ollut alan kokenut ammattilainen Markku Mustalahti.
Projektipäällikkö Markku Mäkisen vastuulla
on yhtiön urakoinnin toteuttaminen. Hänellä
on vankka 30 vuoden kokemus rakentamisesta, ja oma tapansa
hoitaa asioita.
- Hinnoittelemme asuntokohteiden LVIS urakat pääosin
toteutuneiden kohteiden pohjalta, ennakkotarjouksia pyydämme
harvemmin. Tarjouskyselyt lähetämme vasta, kun kohteiden
suunnitelmat ovat valmistuneet ja urakkasopimukset ovat kunnossa,
kertoo Mäkinen.
- Laskentavaiheessa meillä on 1/100:aan kuvat, mutta
ei esimerkiksi sähköpiirustuksia. Tässä
on hyvä, että meillä on kumppaneita, joihin
voi luottaa, tilittää projektipäällikkö.
- Kaikki yksikköhinnat eivät välttämättä
aina ole oikein, mutta kokonaisuus pitää pysyä
kohdallaan, niputtaa Mäkinen lopullisen totuuden.
Pirkanmaan Projektitoimi on ehättänyt rakentamaan
asuntotuotantoa paljolti YH- Yhtymän lukuun.
- Nyt meillä on menossa vain kovan rahan kohteita, kertoo
Markku Mäkinen.
Kättä
päälle. Projektipäällikkö Markku
Mäkinen (vas.) ja talouspäällikkö
Vesa Paajanen sekä seuraavasta urakasta,
As Oy Pirkan Tammikehrääjästä, allekirjoitettu
sopimus.
|
|