TIEDOITUSLEHTI
SP-NEWS 1/2005

Pääkirjoitus
Kalupakki jäähylle

Saipu Oy - LVI-urakointia
Suomessa ja Venäjällä

Fonecta uusi Turun palvelukeskuksen
Sukkamestarit Oy:stä 10 vuodessa Suomen suurin sukkavalmistaja
Juha Ronkainen - didgeridoo -torveen hurahtanut asentajamme
Kaapelointia Pirellin kaapelitehtaalla
Schneider House sähköistettiin pikavauhtia
Uutisposti

Aikaisemmin ilmestyneet lehdet




 
 
       
   
 

DIGITAALIAIKAAN

Televisio on laite joka kuuluu lähes jokaisen kodin varustukseen. Muistan kuinka meillekin kuusikymmentäluvun alussa tuli televisio, mustavalkoinen Salora. Antenni kiinnitettiin savupiippuun pitkän putken päähän ja suunnattiin meiltä joko Lahteen tai Helsinkiin, kuvan laatu vaihteli aika usein. Oli hienoa kun sai kahdelta kanavalta valita mieleistään ohjelmaa. Mm. Bonanza, Musta Ori ja Lassie olivat poikien mieleen. Lapsilta kiellettyjä tirkisteltiin eteisen oven raosta. Ei edes osattu haaveilla väritelevisioista, satelliittiantenneista tai digiboxeista.

Nyt runsaat neljäkymmentä vuotta myöhemmin elämme digitalisoitumisen aikaa. Neljä vuotta sitten epäilin tällä palstalla, että digitalisoituminen tulee viemään vuosia. Niin on käynytkin ja palvelut eivät ole kehittyneet siten kuin optimistisimmat silloin ennustivat. Runsaan kahden vuoden päästä loppuvat näillä näkymin analogiset lähetykset ja kaikkien vastaanottimien pitää olla digikelpoisia tai varustettu digiboxilla.

Ihmiset ovat lähteneet melko rauhallisesti hankkimaan sopivia laitteita ja uudistamaan antennikaapelointejaan. Asialla on kuitenkin pian kiire, varsinkin jos kaapelointi ei täytä digitaalilähetysten välittämisen vaatimuksia.

Pientaloissa joissa on yksi antennipiste asia on yleensä kunnossa, tarvitaan vain sopiva tv tai digiboxi. Niissä kiinteistöissä joissa on useita antennipisteitä tai on yhteisantenniverkko, kaapelointi ei välttämättä ole kelvollinen digitv-lähetysten välittämiseen. Mitä uudempi kiinteistö on sitä todennäköisemmin kaapelointi täyttää vaatimukset. Ainoa tapa varmistaa asia on kääntyminen osaavan ammattiliikkeen puoleen tai saada varmuus asiasta kaapeloinnin tekijältä. Tarvittaessa vanha kaapelointi testataan ja jos puutteita ilmenee tehdään tarvittavat muutokset tai rakennetaan uusi verkko.
Laitteiden hankinta on helppoa ja nopeaa, mutta kaapelointiin liittyvät työt vievät aikaa. Varmaa on, että mitä lähemmäs tullaan syksyä 2007, sitä pidemmäksi venyvät antenniliikkeiden toimitusajat. Jos et ole omalta kohdaltasi vielä ryhtynyt toimenpiteisiin, nyt on sen aika. Meiltä saat myös tämän alan palvelut, nopeasti ja ammattitaidolla.

Juden kalupakki -palsta on ollut kiinteä osa lehteämme koko sen ilmestymisen ajan. Niin myös tässä lehdessä. Nyt on kuitenkin koittanut se hetki, että Jude jää tässäkin asiassa hyvin ansaitsemalleen eläkkeelle. Moni jää kaipaamaan Juden värikkäitä juttuja. Kiitän lämpimästi hyvää ystävääni ja entistä yhtiökumppaniani vuosien varrella tehdystä ansiokkaasta työstä.


Timo Kurki