| |
|
| |
UUTISPOSTI
LIIKEVAIHDON KEHITYS
Vuosi 2005 oli kasvun aikaa. Liikevaihtoa kertyi 15.8 milj. euroa, joka on 28 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Raaka-ainekustannusten kuten kuparin nopea nousu ja alan kova hintakilpailu rasittivat liiketulosta. Rakennustuotannon kasvunäkymät ovat edelleen positiiviset, tilauskantamme on hyvä ja olemme budjetoineet vuoden 2006 liikevaihdon likimain edellisen vuoden tasoon. |
Liikevaihdon kehitys 2001-2006 |
UUDISRAKENNUSTEN SÄHKÖ- JA TELEURAKOINTI
Uudisrakennusten sähkö- ja teleurakoinnin osuus liikevaihdostamme on noin puolet. Merkittävä osa tästä tulee toimisto- ja liikerakennusten urakoinnista. Viime aikaisia merkittäviä liikerakentamisen kohteitamme ovat mm. Viholan kauppakeskus Nokialla ja erikoiskauppojen keskus Espoon Lommilassa. Suuria vaiheittain valmistuvia toimistokohteita ovat Espoon Keilaniemessä Life Science Center, jonka neljäs talo on juuri valmistumassa sekä Helsingin Pitäjänmäessä Bolero Business Park, jonka C-talo valmistuu loppuvuodesta. Tampereella on valmistuneita ja meneillään olevia useita kerros- ja rivitalokohteita. Lahdessa valmistuu syksyllä tällä alueella ensimmäisen kerrostalokohteemme. Helsingissä on käynnistymässä korkeatasoisen kerrostalon rakentamien Herttoniemeen.
|

Kuvassamme olevan Pitäjänmäen Bolero Busines Parkin rakentaminen aloitettiin vuonna 2004 ja nyt on meneillään kolmannen vaiheen noin 10.000 bruttoneliön C-talon rakentaminen. Kohde on esimerkki, jossa olemme konsernimme puitteissa olleet toteuttamassa korkeatasoisia talotekniikan kokonaisratkaisuja yhdessä Saipu Oy:n kanssa, joka on vastannut rakennusten LVI-urakoinnista.

Lahden alueella ensimmäinen kerrostalokohde Lahden Aino valmistuu syksyllä. |
KORJAUSRAKENTAMINEN JA SANEERAUKSET
|
| Suhdannetiedustelut viestivät korjausrakentamisen lisääntyvän vuosittain tasaisesti 3 %:n verran. Valmistuneita kohteitamme ovat mm. WM-data Oy:n mittava sähköjärjestelmien uusiminen Helsingin Pitäjänmäessä, Suomen Pankin päärakennuksen ja Pitäjänmäen kirkon saneeraus sekä |
 Pitäjänmäen kirkon ja seurakuntatilojen saneeraus valmistui kesän kynnyksellä. Työn tilaajana oli Helsingin seurakuntayhtymä ja rakennustöiden pääurakoitsijana Peab Seicon Oy. |
| Julkisten Hyvinvointialojen liiton JHL:n pääkonttorin saneeraus Helsingin Sörnäisissä, Helsingissä Forumin kauppakeskuksen Mercator-pihan kattaminen, kerrostalon saneeraus Tampereen opiskelija-asuntosäätiölle ja Varsinais-Suomen kuntayhtymän Peimarin palvelukeskuksen hoitotilojen sähkösaneeraukset. |
HUOLTO JA KUNNOSPITOASENNUKSET
|
 Asiakas edellyttää huolto- ja kunnossapitoasennuksia suorittavilta yrityksiltä ammattitaitoa ja joustavaa palvelua sekä kohteen erityispiirteiden tunnistamista ja vastuuntuntoa. Kiireisten kunnossapitotöiden lomassa Paulig Oy:n tekninen päällikkö Jukka Tuominen ja Sähköpalvelun Jorma Okkonen ehtivät yhteiskuvaan todistamaan yhteistyön sujuvuutta. |
Huollon ja kunnossapidon sähkö- ja teleasennusten parissa työskentelee viidennes asentajakunnastamme. Merkittäviä pitkäaikaisia asiakkaitamme ovat mm. Helsingin Yliopisto, HUS-Kiinteistöt Oy, Kiinteistö Oy Metsätapiola, Maatalousyrittäjien eläkelaitos, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, Metsäliitto Yhtymä, Fujitsu Services Oy, Perlos Oyj Ylöjärven tehdas, Paulig Oy ja Kauppakeskus Forum, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry, Puolustushallinnon Tampereen rakennuslaitos. |
PÄÄKAUPUNKISEUDULLA PIENET SÄHKÖ- JA TELEASENNUSTYÖT TEKEE SP-NET OY
Sähköurakoinnissa vaatimukset kasvavat ja kilpailu kovenee. Kustannustehokkuus on päivän sana. Pientyöt vaativat uudisrakennuksiin ja saneeraus- ja kunnossapitokohteisiin verrattuna erilaista tapaa johtaa ja tehdä. Siksi olemme keskittäneet näiden töiden hoitamisen pääkaupunkiseudulla sisaryritykseemme SP-Net Oy:n hoidettavaksi. SP-Net Oy ei ole uusi yhtiö vaan toiminut jo vuodesta 1993. SP-Net Oy:n työnjohtajiksi on nimitetty Sähköpalvelussa pitkään näissä töissä rutinoituneet Jorma Juvonen ja Tatu Danska. Kaikki yhteystiedot säilyvät entisinä ja muutos asiakkaaseen päin näkyy ainoastaan entistä parempana palveluna. |
YLEISKAAPELOINTIJÄRJESTELMÄT VALTUUTETULTA ASENNUSLIIKKEELTÄ
Sähköpalvelu Oy Timo Kurki on kaikkien merkittävien kaapelointijärjestelmien valtuutettu asennusliike. Valtuutus edellyttää koulutuksen kautta hankittua osaamista ja asentajien ammattitaitoa. Lisäksi valtuus edellyttää laadukkaita työvälineitä sekä luotettavia mittauslaitteita, joilla kaapeloinnin suorituskyky varmistetaan..
Sähköpalvelulla on SETI Oy:n (kts. www.seti.fi) myöntämä antenni- ja televerkkojen AT-pätevyys. Pätevyystodistus myönnetään aina henkilölle ja se on määräaikainen. Sähköpalvelussa tämä pätevyystodistus on toimialapäällikkö Pekka Vesterisellä. |
PALOILMOITINJÄRJESTELMÄT ALAN ASIANTUNTIJALTA
|
|
Valtuutettu paloilmoitinliike voi toteuttaa paloilmoitinjärjestelmän asiakkaalle suunnittelusta käyttöottoon avaimet käteen periaatteella.
Valtuutus edellyttää, että yhtiöllä on Turvatekniikan keskuksen hyväksymät vastuuhenkilöt. Sähköpalvelu Oy Timo Kurjen vastuuhenkilöt ovat toimialapäällikkö Pekka Vesterinen ja Turun aluepäällikkö Kari Kujala. |

Sähköasentaja Jani Ruokoniitty asentamassa Tampereen Kaivannon sairaalan paloilmoitinkeskusta. |
| Sähköpalvelu on laitteistoriippumaton urakoitsija, joka tekee syvälle käyvää yhteistyötä merkittävien järjestelmävalmistajien kanssa. Tämä takaa sen, että tarjoamme aina asiakkaan olosuhteisiin parhaiten sopivat ratkaisut. |
ANTENNIVERKOT KOKONAISPALVELUNA
|

Analogiset tv-lähetykset päättyvät syksyllä 2007. |
Tarjoamme kaikki antenniverkkojen mittaamiseen ja kunnostamiseen tarvittavat palvelut. Käytössämme ovat alan viimeisimmät mittalaitteet ja koulutetut asentajat.Kartoitamme verkon nykykunnon, jonka jälkeen suunnitelma ja päätökset saneeraustarpeesta voidaan tehdä varmalta pohjalta. Olemme kartoittaneet ja asentaneet useita kerrostalokohteita sekä liikerakennuksia. Lisätietoja toimialapäällikkö Pekka Vesteriseltä. |
ALAN KATTAVAT RATKAISUT SAMALTA URAKOITSIJALTA
|
Sähköpalvelu Oy Timo Kurki on täyden palvelun sähköurakoitsija, jolla on SETI Oy:n myöntämä laajin S1 valtuutus sähköasennuksiin. Valtuutus on henkilökohtainen ja Sähköpalvelun sähkötöiden johtajana toimii toimialapäällikkö Mika Rinkinen.
Täyden palvelun periaatteen mukaisesti tarjoamme asiakkaillemme laajan kirjon erikoisosaamista. Näitä ovat langattomat verkot (wlan), kulunvalvonta- ja videovalvonta-järjestelmät, av-järjestelmät, rakennusten laajakaista HomePNA ratkaistut, radioverkkotekniikkaan perustuvat paikalliset infra-ratkaisut, VOIP-tekniikan tarjoamat ratkaisut sekä valokuitutekniikkaan perustuvat alue-ja kuntaverkot että matkapuhelinverkkojen tukiasemien ja keskusten asennukset. |

|
HENKILÖSTÖ
|
Henkilöstömme määrä on tällä hetkellä noin 185, josta asentajien osuus on 160.Palveluyrityksessä on merkitystä sillä, että henkilöstö on pitkäaikaista ja motivoitunutta.
|
Henkilöstö keskimäärin 2001-2006
|
 |
Kuvassamme Turun aluepäällikkö Kari Kujala ja asentaja Osmo Iljamo onnittelevat hymyssä suin toisiaan.
|
Keskuskauppakamarin ansiomerkit 10 vuoden ansiokkaasta työstä on luovutettu Kari Kujalalle, Osmo Iljamolle, Hannu Lappalaiselle ja Jouni Heinolle Turun konttorista, Esko Mattilalle Tampereen konttorista sekä Guy Janssonille, Juha Rintamäelle, Petri Sjömanille ja Jouko Oinoselle Helsingin konttorista. |

Hannu Lappalainen |

Jouni Heino |

Esko Mattila |

Risto Helanterä |

Guy Jansson |

Juha Rintamäki |

Petri Sjöman |

Marko Vesilahti |

Jouko Oinonen |
MUUTOKSIA ALUORGANISAATIOSSAMME
|
| Tampereen ja Lahden yksiköt on yhdistetty Pirkanmaa Päijät-Hämeen alueeksi ja aluepäälliköksi on nimitetty nykyinen Lahden yksikön päällikkö Rauli Niskanen. Turun yksikön päällikkö Kari Kujalan vastuualuetta on laajennettu ja hänet on nimitetty Sähköpalvelun Lounais-Suomen alueen aluepäälliköksi. |
|
|
|
|