Liikenneasema Karisto huoltaa
Lahden ohitse kulkevat

 
Liikenneasema Karisto Lahden ohikulkutien varressa, lähellä Vääksyn liittymää, houkuttelee Keskon uudella konseptilla ohiajavat levähdys- ja huoltotauolle. Perustarpeet hoituvat Karistossa ympäri vuorokauden: auto saa menovettä, kuski ja matkustajat voivat kahvitella tai ruokailla ja saman tilan K- Marketista hoituvat vielä eväätkin mukaan määränpäähän.


Kauppias Kari Vepsäläisen avasi Kariston matka-aseman 9.10.2008. Vastaavia liikenneasemia Keskolla on 37 eri puolilla maata.
- Kuokka iskettiin maahan joulukuussa 2007. Karistossa on tilaa 1680 neliöä yhdessä tasossa, kertaa kohteen rakentamisesta vastannut SRV:n projektipäällikkö Jyrki Siven.
Uutukaisen liikenneaseman suunnittelu on Keskon käsialaa. SRV on tehnyt Keskon kanssa yhteistyötä Kariston alueen suunnittelussa jo vuodesta 2001 lähtien. Karisto on myös pilottiluonteinen, jonka konseptia Kesko tulee jatkossa monistamaan muualle Suomeen. Huoltokeidas palvelee siellä poikkeavien siviili- ja ammattiautoilijoiden lisäksi vierustoon syntyvää Kariston asuinaluetta.
- Tuohon taakse valmistuu omakoti- ja rivitaloalue, jossa tulee asumaan jopa 15000 asukasta, huikkaa Jyrki Siven matka-aseman kahvipöydässä.
- Tämä on ensimmäinen tällä konseptilla. Karistossa on K-Market. Konseptiin sopii myös Supermarket, joka vaatii minimissään kolme kertaa enemmän tilaa. Siuntioon kaavailemme Supermarket-luokkaista asemaa, vihjaa Keskon rakennuspäällikkö Petri Jäppinen.
Kauppias Vepsäläinen on tyytyväinen valtakuntaansa. Kaikki on toiminut. Ensimmäisien toimintakuukausien jälkeen hän ei osaisi muuttaa mitään työmaastaan.
- Näyttää hyvältä. Markkinointia on lisättävä, vaikka olemmekin päässet tavoitteeseemme myynneissä. Ensimmäinen kesä tulee olemaan meille tärkeä, että saamme palveltua kaikki matkaajat mallikkaasti, miettii kauppias Vepsäläinen.
- Ravintolapuoli ja market kulkevat käsi kädessä, kysyntä niissä ajoittuu eri kellonajoille. Se on hyvä, näin voimme palvella täysillä, vakuuttaa kauppias.


Kariston majakka kertoo ohikulkijoille monipuolisista palveluista.
 
 


Keskon rakennuttajapäällikkö Petri Jäppinen, vas, Sähköpalvelun Rauli Niskanen ja SRV:n projektipäällikkö Jyrki Siven katsastamassa valmista lopputulosta, viihtyisää ravintolaosastoa.

Matka-asema Karisto on suosittu tankkaus-, virkistys- taukopaikka myös talvisin.



Ison kohteen tekniikka

HT-Sähköpalvelu valikoitui paikallisen tarjouskilpailun pohjalta Kariston liikenneaseman sähköistäjäksi. Sähköpalvelun puolesta työmaasta vastasi aluepäällikkö Rauli Niskanen.
- Meillä oli Kariston työmaalla kolme-neljä sähköasentajaa, loppuvaiheessa jopa kuusi. Tämä oli siitä haastava, että pieneen tilaan sijoitettiin ison kohteen tekniikka, määrittelee Niskanen.
Monipuoliseen asiakaspalveluun suunniteltuun Karistoon sijoittui huima määrä erilaista kalustoa. Ja lähes jokainen niistä vaati sähköä toimiakseen.
- Alussa jopa hirvitti kuinka paljon kalusteet vaativat sähkötekniikkaa, mutta kaikki meni hyvin, sanoo Niskanen urakan jälkeen.
- Viime hetken muutoksiakin tuli kalustepuolelle paljon, mutta sähkärit hoitivat hommat mallikkaasti, kiittelee Jäppinen Keskon puolesta.
Normaalin talotekniikan lisäksi sähköpuolta työllistivät ravintolamaailma, myymälä, pesulinja ja jäähdytyskoneet.


Armahtava aikataulu

Yleensä rakentamisessa aikataulu on kaikille osapuolille yhteinen kirosana. Karistossa kaikki oli toisin. Jyrki Siven, Petri Jäppinen ja Rauli Niskanen kiittelevät aikataulujen pelivaraa. Yleensä valmistumisen loppupäässä tiuhemmin kelloa tähyilevät sähkömiehet viimeisten kalustekytkentöjen kanssa.
- Onneksi Kariston lähtö myöhästyi hiukan, näin ei ehditty kesäliikenteeseen, se antoi työrauhaa loppukesään ja alkusyksyyn, tuumii Jyrki Siven hymyissä suin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Autoilevat asiakkaat ovat omaksuneet uuden palvelupisteen kiitettävästi. Henkilöautorivistöjä Kariston tilavalla pysäköintialueella reunustaa joukko rekka-autoja. Tunnetustihan rekkakuskit valikoivat ammattimiehen vaativuudella ja nokallaan taukopaikkansa.
 
 




TIEDOTUSLEHTI
 
SP-NEWS 2009

 
 
. Pääkirjoitus: Hienoa, meitä
   tarvitaan!
 . Kauppakeskus Ristikko
 . Liikenneasema Karisto huoltaa
 . Laaturakentamista Tampereen
   ytimeen
 . Turussa kaikki tarpeet täyttyvät
 . Verkko poliisille
 . Sun Chemical tuottaa
   painovärejä
 . Käyttöönottotarkastus
   merkittävä takuuvastuille
 . Keskusyksiköitä tilauksesta
 . RALA antaa statuksen

 . LEED saapui Pöyrylle
 . Tekijät esiin
 . Uutisposti


Aikaisemmin ilmestyneet lehdet