LEED saapui Suomeen ja Pöyrylle

  Tuomas Suur-Uski kokee, että elinkaarikustannukset ja LEEDistä saatava kilpailuetu ovat tärkeimmät syyt siihen pyrkimiseen.
 
   

1990-luvulla kehitetty ja vuonna -98 virallisesti käyttöönotettu LEED-järjestelmä eli rakennusten suunnittelun, rakentamisen, käytön ja ylläpidon laadun ympäristösertifiointi saapui Suomeen 2007.

Elinkaariasiantuntija Tuomas Suur-Uski oli ensimmäisiä LEED AP-valtuutuksen (Accredited Professional), suomalaissuorittajia, jotta Pöyry voi tarjota asiakkailleen kansainvälistä kiinteistöjen ympäristösertifiointimenettelyä.
• LEED on käytössä jo yli 70 maassa ja tuli meilläkin käyttöön asiakkaiden tarpeesta. Tällä hetkellä Pöyryllä on jo noin 50 projektia käynnissä Pohjoismaissa, kertoo Suur-Uski.
Hän toteaa, että ”vihreän rakennuksen” imago on yhä tärkeämpi kilpailuvaltti.

• LEED on verrattavissa jonkin elintarvikkeen tuoteselosteeseen. Se kertoo yhtä tarkasti rakennuksen suunnitteluun, rakentamiseen ja ekologisuuteen liittyvistä asioista. LEEDin käytöstä koituu hyötyä niin ympäristölle, ihmiselle kuin taloudellekin. Elinkaarikustannukset ovatkin kilpailuedun ohella yksi tärkeimmistä syistä sen hankkimiseen. Käyttö- ja ylläpitokustannukset saattavat tuoda todella merkittäviä säästöjä, jotka aikanaan kuolettavat kalliimmat ratkaisut, kuten vaikkapa platinatasolla usein vaadittavan tuulisähkön, aurinkopaneelit ja viherkatot. Toisaalta LEEDiin pyrkivä kohde voi myös helpommin saada rahoitusta taakseen.
Ennen LEEDiä ja yhäkin Suomessa on käytössä Promise-järjestelmä, jota on käytetty lähinnä valtiollisissa ja kunnallisissa kohteissa.

• Suurin ero näiden kesken on se, että LEEDissä on kolmas osapuoli, joka suorittaa varmennuksen ehtojen täyttymisestä.
Sertifioidut rakennukset luokitellaan ominaisuuksiensa perusteella Certified, Platinum, Gold ja Silver –luokkiin. Suomalaiskohteista monet ovat Certified-tasoa ja ne ovat yksityissektorin kohteita, lähinnä toimistotaloja ja kauppakeskuksia. Lähin Platinum-tasoon pyrkivä kohde löytyy Ruotsista.
LEED-sertifiointiin pyrkivässä kohteessa LEED AP on mukana viimeistään rakennushankkeen suunnitteluvaiheesta saakka ja tehtävä jatkuu aina käyttöönottoon asti.
-LEED AP:n tehtävä on ohjata ja neuvoa koko projektiryhmää sekä laatia LEED-arviointiin vaadittava dokumentointi. Varsinaiseen rakentamisen laatuun emme suoraan paneudu, vaan pääpaino on talotekniikassa ja energiatehokkuudessa ja niiden suunnitelmienmukaisuudessa. Tämän vuoksi myös HT-Sähköpalvelussa ollaan kiinnostuneita uudesta vihreän rakentamisen sertifikaatista ja on oltu jo tällaisessa hankkeessa mukanakin.
LEED-järjestelmässä on omat työkalunsa myös asunnoille sekä terveydenhuollolle. Niitä tosin käytetään lähinnä vain USA:ssa. Olemassa olevien rakennusten luokitustyökalua sen sijaan käytetään laajasti myös Pohjoismaissa.

 
     
 




TIEDOTUSLEHTI
 
SP-NEWS 2009

 
 
. Pääkirjoitus: Hienoa, meitä
   tarvitaan!
 . Kauppakeskus Ristikko
 . Liikenneasema Karisto huoltaa
 . Laaturakentamista Tampereen
   ytimeen
 . Turussa kaikki tarpeet täyttyvät
 . Verkko poliisille
 . Sun Chemical tuottaa
   painovärejä
 . Käyttöönottotarkastus
   merkittävä takuuvastuille
 . Keskusyksiköitä tilauksesta
 . RALA antaa statuksen

 . LEED saapui Pöyrylle
 . Tekijät esiin
 . Uutisposti


Aikaisemmin ilmestyneet lehdet