|
HIENOA, MEITÄ TARVITAAN !
 |
Sähköalaa pidetään kovin teknisenä. Sitä se
tietysti onkin, eikä sähköasennuksia voi tehdä kuka hyvänsä.
Sähköasentajien tulee täyttää korkeat ammattitaito-vaatimukset
ja sähköasennusliikkeellä pitää olla Turvatekniikan keskus Tukes ry:n
hyväksymä sähkötöiden johtaja. Alamme etujärjestö Sähkö- ja
teleurakoitsijaliitto STUL ry onkin todennut osuvasti:
”Sähköasennukset eivät ole jokamiehen oikeutta”. |
Suomessa on pari tuhatta sähköurakointiyritystä.
Yhteistä näille yrityksille ovat ammatilliset kriteerit ja
virallisesti osoitetut pätevyydet harjoittaa ammattia ja
yritystoimintaa. Pelkistetysti sanottuna kaikki osaavat
sähkötöitä. Millä tavalla yritykset sitten erottautuvat
toisistaan? Onko se hinta? Enpä usko. Hinnan pitää olla oikea,
mutta tuskin kukaan perustaa vähänkään pitempiaikaista yhteistyötä
pelkästään hinnan varaan, ainakaan silloin, kun lopputuloksen eli
asennettujen sähköisten järjestelmien ja ratkaisujen pitää olla
laadukkaita ja turvallisia sekä asennusten on sujuttava asiakkaan
edellyttämällä aikataululla.
Väitän, että viime kädessä palvelu on se tekijä,
jonka perusteella asiakkaat tekevät valintojaan. Palvelu on
kokonaisuus ja siinä kysymys paljosta muusta, kuin pelkästään
järjestelmien toimittamisesta. Palvelu syntyy kuuntelemalla
asiakkaita ja oivaltamalla heidän tarpeitaan. Palvelu rakentuu
ratkaisuiksi yhdistelemällä eri asiat toimiviksi kokonaisuuksiksi
joustavasti, luotettavasti ja pitävillä aikatauluilla. Asiakastaan
palvelevan yrityksen maine ansaitaan pitämällä annetut lupaukset.
Kun asiakkaalla on jokin ratkaisua vaativa
kysymys, pieni tai iso, niin me Sähköpalvelussa toteamme, että
hienoa, meitä tarvitaan! Tavoittelemme jatkuvuutta ja
pitkäaikaiset asiakkuudet ovat aina olleet meille tärkeitä ja
liiketoimintamme selkäranka. Kokemuksesta tiedämme, että pienistä
töistä voi kehittyä mittavia kokonaisuuksia ja suuret kohteet
voivat puolestaan poikia jatkossa lukuisia pieniä töitä.
Palvelu on ihmisten aikaansaamaa. Helposti voi
kuvitella, että palvelun ytimessä on vain yhtiön projektijohto.
Meitä ”sähköpalvelulaisia” on Helsingissä, Turussa, Tampereella ja
Lahdessa yhteensä lähes 140 henkeä, josta määrästä sähköasentajia
on noin 120. Asentajamme ovat elintärkeä kontaktipinta
asiakkaisiimme, koska he suorittavat työn ja sen puitteissa
kohtaavat päivittäin asiakkaittamme. Haluan nostaa esiin tämän
lehtemme sivun 21 jutun. Siinä haastatellut ja yhtiössämme lähes
sen perustamisesta alkaen työskennelleet Timot Leinonen ja Kangas
ovat edustava näyttö palvelukulttuuristamme.
Palvelu on keskeinen osa tuloksellista
liiketoimintaa. Vuosi 2008 oli HT-Sähköpalvelun yli
kaksikymmenvuotisen toiminta-ajan yksi parhaimmista. On
sanomattakin selvää, että kuluva vuosi ja lähivuodet ovat hyvin
haasteellisia. Taloussuhdanteista riippumatta vakavarainen ja
ammattitaitoisesti palveleva yritys on hyvä ja turvallinen
kumppani asiakkailleen.
Vesa Paajanen
toimitusjohtaja |