Sun Chemical -
tuottaa painovärejä

  - Kyllä meillä sähköä kuluu kuin pienessä kylässä, sanoo Sun Chemical Oy:n käyttöpäällikkö Matti Melto.
Monikansallisella painovärejä valmistavalla yhtiöllä on Suomessa kaksi mittavaa tehdasta. Vantaan Kaivokselassa valmistetaan sanomalehtien painovärejä sekä silkkipainovärejä. Espoon Juvanmalmin tehdas tuottaa pakkausteollisuuden käyttämiä värejä.


Käyttöpäällikkö Matti Melto turvalasit silmillä valvomassa sinisen painovärin valmistumista.

Sun Chemicalin värit värittävät suomalaisten arkea ja juhlaa. Aamu- tai kaupunkilehden painovärit ja kahvipakkausten sekä oluttölkkien väripinnat ovat usein painettu Sun Chemicalin väreillä. Yhtiön markkinaosuus painoväreissä Suomessa on yli 50 prosenttia.
Mittavan tuotannon aikaansaavat yhtiön n. 80 työntekijää, huippuosaaminen ja lähes loputon määrä sähköä vaativia patoja, sekoittimia, kuljettimia ja muita tehdaslaitteita. Painovärien valmistukseen tarvitaan myös suuria määriä liuottimia ja muita palo- raaka-aineita. Esimerkiksi Espoon tehtaan tuotantotiloissa vierailevan kengänpohja varustetaan maadoitusliuskalla.
- Meillä työturvallisuus ohittaa jopa tuotannon. Se on suuressa tarkkailussa, korostaa tuotantojohtaja Ari Venninen.




Sun Chemicalin tuotantojohtaja Ari Venninen, vas, ja Sähköpalvelun Santeri Rouhiainen, Erkki Rantanen ja Jukka Matilainen pikaisessa pystypalaverissa Espoon tehtaalla.


Aitoa sähköpalvelua

Tuotantopäällikkö Meltoa voi sanoa värinkestäväksi alan ammattilaiseksi. Käytännössä hän on koko työuransa ollut maali- ja painoväriyritysten palveluksessa, nykyisessä tehtävässään viimeiset 10 vuotta. Ensikosketuksen HT-Sähköpalvelun miehiin hän sai jo v. 1999 tullessaan taloon. Melto muistelee silloisen Sähköpalvelu Kurjen kolmen - neljän asentajan ahkeroineen tehtaalla aamusta iltaan purkamassa vanhoja- ja asentamassa uusia koneita. Pohja pitkäaikaiselle Sun Chemicalin ja Sähköpalvelun yhteistyölle luotiin tuolloin. Merkittävä kulmakivi yhteistyölle oli v. 2003 asennettu 400:n kilowatin jäähdytin.
- Tästä yhteistyömme Sähköpalvelun kanssa syveni, summaa Ari Venninen.
Viime vuoden lopulla Sun Chemical päätti ulkoistaa koko sähköpuolen kunnossapitonsa HT-Sähköpalvelulle. Joulukuun jälkeen sähköasentajilla Erkki Rantasella ja Santeri Rouhiaisella ei ole ollut epätietoisuutta seuraavan työpäivänsä osoitteesta. Osoite on ollut joko Kaivoksela tai Juvanmalmi.
HT-Sähköpalvelun puolesta asiakassuhteesta Sun Chemicaliin huolehtii projektipäällikkö Jukka Matilainen. Hän on myös vuoden 2009 alusta vastannut Sun Chemicalin käytön johtajuudesta. Sähköpalvelu on aito täyden palvelun tuottaja maamme johtavalle painovärivalmistajalle.


Haastavan vaativaa

Jukka Matilaisella ovat Sun Chemicalin sähköasiat hallinnassa.
- Minut nimettiin vuoden alussa käyttöjohtajaksi. Sähkömääräykset ovat ok, ja dokumentit ajan tasalla. Kerran vuodessa suoritamme käytönjohtajan kierroksen, joka dokumentoidaan ja asiakas saa raportin, luettelee Matilainen.
Sun Chemicalin Venninen ja Melto sekä Sähköpalvelun Matilainen puhuvat yksissä miehin hyvistä kokemuksistaan.
- Meillä ei enää ole omia sähkömiehiä. Olemme ulkoistaneet tämän puolen kokonaan HT-Sähköpalvelulle, kertoo Melto.
- Ratkaisumme ehdoton valtti on, että näin me saamme tarvittaessa nopeastikin lisäapua. Sähköpalvelulla on resursseja. Nytkin meillä on ollut välillä kolmekin Sähköpalvelun asentajaa töissä, kertoo Ari Venninen.
Erkki Rantanen omaa vankan sähköasentajan kokemuksen. Työkaveri Santeri Rouhiainen puurtaa asentajan tehtäviä automaatiotekniikan insinöörin tutkinnon suorittaneena. Miehet ovat innokkaan tyytyväisiä painovärin tuoksuisesta työmaastaan.
- Kyllä tämä on hyvä työmaa. Saa käyttää oikein päätäänkin, iloitsee Rouhiainen palaveeratessaan Matilaisen ja Rantasen kanssa Espoon tehtaan vesiliukoisten värien osastolla.


Asiakaslähtöistä

Sun Chemical valmistaa painovärit alusta loppuun ns. kuivasta tavarasta.
- Näin voimme räätälöidä värit asiakkaillemme, täsmentää Melto.
Painovärimenekistä sanomalehtien kohdalla mustan värin menekki on noin puolet. Loppu jakaantuu punaisen, keltaisen ja sinisen kesken. Aamulehden lukija ei välttämättä mieti, että mustan painovärin keskeiset raaka-aineet ovat noki ja bitumi. Muut värit syntyvät pigmenttien avulla.



Sun Chemicalin Espoon tehtaan aulan vitriinissä tulijaa tervehtii joukko tuttuja tuotepakkauksia. Tuotantojohtaja Ari Venninen tarkastelemassa heidän painoväreillä painettuja brändituotteita.


Sun Chemical on osa maailmanlaajuista jättiyritystä. Konserni toimii 56:ssa maassa 11.000:n työntekijän voimin. Kokonaisliikevaihto on muhevat 4 miljardia euroa vuodessa.
Osa pienempimenekkisistä painoväreistä tulee suomalaisille asiakkaille purkkitavarana konsernin muilta tehtailta. Vastaavasti täkäläisiltä tehtailta toimitetaan säännöllisesti painovärejä konsernin Venäjän toimipisteille.

On peräkärry valmiina lähtöön! Isot painotalot saavat painovärinsä rekkakuljetuksina.

Sun Chemicalin mittakaava ja asema markkinajohtajana edellyttävät häiriötöntä toimintaa, muuten voi pahimmillaan tilaajalta jäädä sanomalehti saamatta. Ja se ei tiedä hyvää kenellekään!
Tuotantojohtaja Venninen korostaa koneiden ja laitteiden jatkuvaa huoltamista. Käytännössä jokainen laite pyörii ja toimii myös sähkön voimin.
Tuotantopäällikkö Melto kuvaa tuotannon sujumisen merkitystä osuvasti.
- Koneemme tarvitsevat lämpöä, painetta ja ampeereita. Jos ne käyvät kuin kahvimylly, niin ei tapahdu mitään, tiivistää Melto.
Tätä sujuvuutta varmistavat, tukevat ja toteuttavat Sun Chemicalin tehtailla omalta osaltaan HT-Sähköpalvelun miehet.
- Ja meiltä löytyy aina oikeat miehet oikeaan aikaan paikalle, vakuuttaa Jukka Matilainen Sähköpalvelun puolesta. Painavasti kuin painovärillä kirjoitettuna.

 
     
     
 




TIEDOTUSLEHTI
 
SP-NEWS 2009

 
 
. Pääkirjoitus: Hienoa, meitä
   tarvitaan!
 . Kauppakeskus Ristikko
 . Liikenneasema Karisto huoltaa
 . Laaturakentamista Tampereen
   ytimeen
 . Turussa kaikki tarpeet täyttyvät
 . Verkko poliisille
 . Sun Chemical tuottaa
   painovärejä
 . Käyttöönottotarkastus
   merkittävä takuuvastuille
 . Keskusyksiköitä tilauksesta
 . RALA antaa statuksen

 . LEED saapui Pöyrylle
 . Tekijät esiin
 . Uutisposti


Aikaisemmin ilmestyneet lehdet