Kalastus on henkireikä
pääluottamusmiehelle


Tapio Lapinsalo vapaa-ajan elementissään vedessä.


Työpäivä on päättynyt. HT-Sähköpalvelun pääluottamusmies Tapio Lapinsalo sujuttautuu asentajan työasun jälkeen kahluuasuun Helsingin Pitkäkoskella. Kyse ei ole sunnuntaikalastajan onkiretkestä. Yli 30 vuotta kalastusta harrastanut mies hurahti reilu vuosi sitten perhokalastukseen.

- Kalastus on minulle henkireikä, saan silloin olla yksin, määrittelee pääluottamusmies, kasaa vavan, tarkistaa perhokotelonsa ja on valmis uppoutumaan pyydyksineen kosken pyörteisiin.
Tapio Lapinsalon vapaa – ajasta perhokalastus nappaa useamman vuorokauden vuodessa. Ajokilometrejäkin kalareissuista kertyy nelisen tuhatta vuodessa. Näin siitäkin huolimatta, että Kannelmäessä asuvalla ”Tapsalla” on läheisyydessään kolme antoisan kutkuttavaa kalapaikkaa, Niskalankoski, Pitkäkoski ja Ruutinkoski.
- Ne ovat olleet sopivia paikkoja perhokalastuksen harjoitteluun, sanoo virvelikelaukset perhoiluun vaihtanut Tapsa.

Perhot omasta penkistä

Vaatimaton saalistaja luettelee lähikoskista saamansa suurimmat saaliit: taimen 3.6 kg, hauki 7.9 kg ja vähän alle kilon kokoinen ahven. Asiallinen pääluottamusmies ei päästele kalavaleita. Jutuissa ei ole ”sähköankerias–lisiä”. Etelä–Amerikan vesissä viihtyvä sähköankerias voi kasvaa yli kahden metrin mittaiseksi. Se saalistaa kohdistamalla jopa 650 voltin sähköiskun saaliiseensa.
Tapsa on opetellut myös itse valmistamaan perhonsa.
- Hommasin perhonsidontapenkit. Olen jo saanut kivasti kalaa sitomillani perhoilla. Kaikkiaan olen satsannut tähän useita satasia ja vielä pitäisi investoida uuteen kahluupukuun, kertoo Tapsa harrastuksestaan.

Tilaajilla tärkeä rooli

Ilman äänten kalastusta Sähköpalvelun Helsingin 65 asentajaa valitsivat Tapion pääluottamusmiehekseen reilu vuosi sitten. Lapinsalon nykyinen työsuhde on 10 vuoden mittainen. Edeltävässä työpaikassaan Siemensillä hän toimi myös luottamusmiehenä. Vanha kokemus tuotti luottamustehtävän Sähköpalvelussa samanaikaisesti taloudellisen taantuman iskiessä päälle. Pääluottamusmies on kuitenkin tyytyväinen asioiden hoitumiseen ja yhteistyön laatuun yrityksessä.
- Kyllähän nyt tilaajat ovat tärkeissä rooleissa. Tämä on haastavaa, mutta me haemme Sähköpalvelussa yhdessä ratkaisuja, korostaa pääluottamusmies.
- Tiedonkulku meillä on firmassa hyvä, olen aina saanut kaikesta kaikki tiedot. Itse kerron tosiasiat, ei tarvitse liioitella eikä vähätellä, linjaa pääluottamusmies tehtävänsä hoitoa.

Tyhjästä paha nyhjäistä

Pääluottamusmies kantaa aidosti huolta työpaikoista ja työantajansa pärjäämisestä koventuneilla markkinoilla. Hän pohtii miten voidaan säästää materiaaleissa, kuinka voidaan toteuttaa muitakin kuin kappalehintoja ja miten hyödynnetään kaikki paikalliset sopimisen mahdollisuudet.
- On noudatettava työehtosopimuksia, mutta kaiken mahdollistaa se loistava yhteistyö, jota olemme työnantajan kanssa tehneet. Teemme aitoa yhteistyötä, meillä ei ole sanelupolitiikkaa, kiittelee pääluottamusmies Lapinsalo.
Hyvä yhteistyö mahdollistaa paremman lopputuloksen ankeinakin aikoina. Lapinsalo itse oli mm. taannoin useamman kuukauden parhaimmillaan lähes kymmenen Sähköpalvelun asentajan kanssa Turussa. Sähköpalvelun sisaryhtiö Turun Valo ja Voima Oy oli saanut Kauppakeskus Skanssin sähköurakan, joka työllisti lukuisan määrän sähköasentajia. Siellä tarvittiin kapasiteettia ja kun Sähköpalvelulla sitä oli, niin se mahdollisti ammattitaitoisen avun tarjoamisen sisaryhtiölle. Näin työllistymällä päästiin monen karikon yli.
- Kyllä tiukassa paikassa porukkakin ymmärtää, että tyhjästä on paha nyhjäistä, kiteyttää pääluottamusmies näkemyksensä.
Sama se on kalastuksessakin. Vapaa–ajan perhokalastaja Tapio Lapinsalo tietää sen.

 
     
     
 




TIEDOTUSLEHTI
 
SP-NEWS 2010

 
 
. Pääkirjoitus:
 . Digita Oy
 . Osuuspankki, Hämeenkatu
 . Lahden kaupunginteatteri
 . KNX-taloautomaatio
 . RALA

 . Energiapihit LED-valot
 . Tekijät esiin
 . Uutisposti


Aikaisemmin ilmestyneet lehdet